Alppiruusujen ja atsaleojen lumoa Haagassa

Posted · Add Comment

Alppiruusupuisto

Haagan Alppiruusupuisto eli tuttavallisesti rodopuisto, on ainutlaatuinen helmi Helsingin puistojen kirjossa. Tänne kannattaa ehdottomasti viedä Helsinkiin tulevat vieraat kukinnan aikaan. Puisto on samanaikaisesti yleisölle avoin puisto ja yliopiston kasvinjalostuksen koealue. Tämä on ainutlaatuinen ratkaisu maailmassa.

Puisto on kaksiosainen. Eteläosassa kasvavat ikivihreät alppiruusut. Lehtensä pudottavat puistoatsaleat on istutettu alueen pohjoispäähän, voimalinjan toiselle puolen.

Alppiruusujen ja atsaleoiden kukinta on parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella. Atsaleat aloittavat kukintansa ensin ja osa niistä kukkii vielä alppiruusujen jo lopetettua, juhannuksen jälkeen. Kukinta ei ole yhtä runsasta joka vuosi. Yleensä yltäkylläistä kukintaa seuraa vaatimattomampi vuosi. Männyt luovat katon pensaiden kukkaloistolle. Kukinta-aikaan tämä upea nähtävyys houkuttelee paikalle tuhansia helsinkiläisiä ja puutarhaentusiasteja.

Alppiruusualue

Vanhimmat alppiruusut on istutettu 1975, jolloin paikalle tehtiin yhteistyössä rakennusviraston kanssa Helsingin yliopiston kasvinjalostusohjelman koealue. Kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö (kaupunginpuutarhurina 1975–1995) oli hankkeen primus motoreita. Happamasta maasta pitävät alppiruusut istutettiin alkujaan luonnontilaiselle suolle. Alueelle rakennettiin myös käytäviä. Helsingin yliopisto ja Helsingin kaupunki istuttivat alun perin 3000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Jalostusohjelman tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto.

Missään muussa puistossa Helsingissä ei ole kukkien katselulavaa, mutta täällä on! Puiston eksoottista kukintaa voi ihailla kahdelta pensaiden yläpuolelle nousevalta lavalta, alppiruusupuiston puolella lava on eräänlainen katselukäytävä. Näin jo korkeiksi kasvaneiden pensaiden huikea kukkaloisto avautuu koko komeudessaan. Alueella kulkee myös pitkospuita. Puiston rakenteita korjattiin ja opastaulut uusittiin vuonna 2009. Opastaulut ovat suomen lisäksi myös englanniksi ja ruotsiksi ja pitkospuukäytävät ovat esteettömiä.

Pitkäaikaisen havainnoinnin jälkeen on eri puolilla maata kasvavista alppiruusuristeymistä valittu kaupalliseen tuotantoon toistakymmentä suomalaista alppiruusulajiketta. Helsingin Alppiruusupuistosta tuotantoon päässeet lajikkeet ovat ’Haaga’, ’Helsinki University’, ’St. Michel’, ’P.M.A. Tigerstedt’, ’Axel Tigerstedt’, ’Pekka’, ’Eino’ ja ’Mauritz’. Niiden emopensaita kasvaa puistossa edelleenkin. Vanhimpien alppiruusujen havainnointi on jo lopetettu ja koealue toimii puistona.

Bongaa rodolajike

’Haaga’ on nimetty puiston kotikaupunginosan mukaan. Suosittu ’Haaga’ kasvaa 1,5–2 metrin korkuiseksi pyöreälatvuksiseksi pensaaksi. Vaaleanpunaisten kukkien nielussa on tummahkoja täpliä ja kukan keskiosa näyttää siksi voimakkaamman punaiselta.

’Pekka’ on nimetty Helsingin entisen kaupunginpuutarhurin Pekka Jyrängön mukaan. ’Pekka’ kasvaa lähes puumaiseksi, leveäksi pensaaksi, joten se soveltuu hyvin julkisiin kohteisiin tai suurille pihoille.

’P.M.A. Tigerstedt’ on nimetty alppiruusujalostusohjelman käynnistäjän, emeritusprofessori Peter Tigerstedtin mukaan. ’P.M.A. Tigerstedt’ kasvaa yli kaksimetriseksi ja on yleensä runsaskukkainen. Valkoisten kukkien nielussa on punaruskea pilkutus.

Atsalea-alue

Keväällä 1996 Alppiruusupuistoa laajennettiin pyörätien pohjoispuolelle, jonne istutettiin tuhansia, uusia keltaisia alppiruusuja sekä suuri määrä alppiruusun sukuista puistoatsaleaa. Atsaleaistutukset saivat alkunsa vuonna 1986 käynnistyneestä atsalean jalostusohjelmasta.

Myös nämä taimet ovat osa laajempaa risteytysaineistoa. Atsalea-alueella kasvaa noin 1500 puistoatsaleaa. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin, usein kesäkuun alkupäivinä yhtä aikaa ensimmäisenä kukintansa aloittavien keltakukkaisten atsaleoiden kanssa.

Puistoatsaleat pudottavat lehtensä talveksi, toisin kuin ikivihreät alppiruusut. Pensaat ovat siromman oloisia kuin alppiruusut. Kukat ovat keltaisia, punaoransseja, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Puistoatsaleat eivät myöskään ole yhtä vaateliaita kasvupaikkansa suhteen kuin alppiruusut. Kukkiakseen ne tarvitsevat alppiruusuja aurinkoisemman kasvupaikan.

Puistoatsaleoiden jalostuksen tavoitteena on ollut saada aikaan talvenkestäviä lajikkeita. Jalostusaineistosta havainnoidaan ilmastollisen kestävyyden lisäksi kasvutapaa, kokoa, kukintaa ja ruskaväritystä. Ensimmäiset kotimaiset puistoatsalealajikkeet tulivat markkinoille vuoden 2010 paikkeilla.

Keltainen on erityisen tavoiteltu alppiruusujen kukkien väriksi, mutta meiltä talvenkestävät lajikkeet ovat tähän asti puuttuneet. Keltakukkaiset alppiruusut kukkivat aikaisin kesäkuussa. Suurikokoisten kukkien väri on vaalean- tai vihertävän keltainen.

Vuonna 2010 Alppiruusupuiston atsalea-alueella alkoi aivan uudenlaisen istutusalueen, metsäpuutarhan rakentaminen. Metsäpuutarhan pensaiksi on valittu mm. erilaisia hortensioita (Hortensia spp.), atsaleoita ja muita kukkivia varjopensaita.

Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kaksi alppiruusujen sukuun kuuluvaa lajia. Lapinalppiruusu (R. lapponicum) on harvinainen tunturikasvi. Suopursu (Rhododendron tomentosum) on vahvasti tuoksuva varpu, joka viihtyy soilla ja rämeillä. Se kukkii luontaisena Alppiruusupuiston reuna-alueilla ja kiinnostaa varsinkin ulkomaisia alppiruusujen harrastajia. Suopursu menestyy hyvin puutarhakasvinakin. Sitä on muinoin käytetty varpuna, jolla on karkotettu luteet nurkista, pidetty liinavaatekaapissa hyvä tuoksu. Nippu suopursua kaulalla auttoi pysymään hereillä kirkonmenoissa.

Mikä on rodo ja mikä atsalea?

Suomessa puhutaan yleisesti vain alppiruususta, kun tarkoitetaan siniviolettikukkaista, ikivihreää, puistoalppiruusua, Rhododendron catawbiensea tai sen muutamaa puna- tai valkokukkaista lajiketta. Harvat muistavat, että alppiruusu on kokonaisen kasvisuvun nimi. Alppiruusuja ovat puistoalppiruusun lisäksi lehtensä pudottavat puistoatsaleat ja joulun aikaan kukkakaupoissa myytävät ruukkuatsaleat. Näiden lisäksi sukuun kuuluu lähes 900 lajia. Jalostustyön tuloksena on lisäksi olemassa lähes 5000 rekisteröityä pensasmaista alppiruusulajiketta.

Alppiruusujen merkittävimmät esiintymisalueet ovat Himalajan vuoriston itäosat sekä Indokiinan, Korean, Japanin ja Taiwanin vuoristot. Useita lajeja esiintyy myös Pohjois-Amerikassa ja muutamia Euroopassa. Eteläisimmät esiintymisalueet ovat joillakin trooppisilla lajeilla Borneossa ja Uusi-Guineassa. Afrikasta ja Etelä-Amerikasta lajit puuttuvat.

Koska suurin osa alppiruusuista on kotoisin runsassateisilta vuoristoseuduilta, ja ne tarvitsevat runsaasti vettä menestyäkseen. Alppiruusut viihtyvät happamilla, eloperäisillä ja kuohkeilla kasvupaikoilla. Juuristo on hyvin pinnassa, ja se on hienorakenteinen ja pienialainen. Näin ollen juuristo vaurioituu helposti.

Alppiruusu on mykorritsakasvi eli sillä on sienijuuri. Alppiruusun kanssa elävä symbioottinen sieni huolehtii paljolti kasvien ravinnonsaannista, erityisesti fosforista. Sienijuuret parantavat isäntäkasviensa kuivuudensietoa ja antavat vastustuskykyä tauteja vastaan. Lannoita niukasti! Voimakas kemiallinen lannoitus haittaa sienijuuren toimintaa ja voi pitkän päälle olla haitallista kasvustolle. Alppiruusujen lannoitukseen tulee käyttää vain kloorivapaata lannoitetta.

Juuriston kuivumista ja kuumenemista suojaa metsän aluskasvillisuus. Aluskasvillisuus ei kuitenkaan saa olla liian voimakas- ja tiivisjuuristoista, jottei se kilpaile alppiruusun juurien kanssa.

Alppiruusut tarvitsevat yleensä suojapuuston suojaamaan lehdistöä kuivattavalta auringonpaisteelta ja tuulelta. Suojapuuston tulee olla syväjuurista, jotta se ei kilpaile alppiruusujen kanssa. Liika varjostus on kuitenkin haitaksi. Ns. ”vaeltava varjo” lienee ihanteellinen.

Alppiruusujen oksat ovat hauraita, joten ne katkeavat herkästi. Alppiruusut kestävät leikkausta yllättävän hyvin. Niiden rungoissa on uinuvia silmuja, jotka saattavat lähteä kasvamaan, kun kasvia leikataan. Ne saattavat myös muodostaa uusia versoja tyveltä.

Alppiruusut voivat kasvattaa siementaimia: Haagan alppiruusupuiston siementaimien kukinta voi olla minkä värinen tahansa. Myös kasvutapa vaihtelee. Alle 0,5 metrin korkuisia siementaimia voidaan siirtää lepoaikana juuripaakullisina. Kukka-aiheet muodostuvat loppukesän ja varhaissyksyn aikana.

Atsaleat – Rhododendron japonicum, viihtyvät aurinkoisemmilla kasvupaikoilla kuin ikivihannat alppiruusut. Aurinkoisilla paikoilla niille muodostuu myös parempi ruska ja kukinta.

Lue lisää Rhododendron-kerhon verkkosivuilta

 
 
8ppmeilahti

La vie en rose Meilahdessa

Meilahden arboretum Entisillä Meilahden kartanon peltomailla Johannesbergintien ja Meilahdentien välissä, kolmen kallion välisessä laaksossa, sijaitsee erityisen […]
Sari
/ Add Comment