Laivastopuisto

Posted · Add Comment

Uudessa Katajanokan asemakaavassa osoitettu Laivastopuisto reunustaa koko asuinaluetta. Suunnitelman idea on se, että tuulen puolellekin, meren äärelle, haluttiin kävelyreitti, joka myötäilee tiheää, puiston sisäosia suojaavaa istutusta. Tuulinen kävelyreitti on hyvin suosittu. Vapaata tilaakin tarvittiin, ja sitä varten aidattiin pelialue, josta tehtiin nurmikko sen suuresta kulutuksesta johtuen. Maaston muotoilun ja kasvien avulla puistoon on saatu aikaan suojaisia tiloja ja paikkoja. Käytävien varsilla kasvaa pensasruusuja. Erityisesti keltaruusut puiston pohjoisosassa herättävät kukkiessaan ihastusta. Joistakin istuskelupaikoista näkee merelle. Valitettavasti suojaiset tilat ovat olleet levottomassakin käytössä. Varsin lähellä rantaviivaa kaakkoispuolella on laivaväylä ja syvää vettä. Tämä asetti reunaehtoja rannan rakentamiselle. Rantamuuriin ei ollut varaa, joten rantaliuska tehtiin isoista pyöreistä kivistä.

Perinteikäs helsinkiläisravintola Katajanokan Kasino valmistui vuonna 1913. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Albert Nyberg. Kasino oli alun perin venäläisupseerien kokoontumispaikka, sitten punakaartilaisten, saksalaisten upseerien ja myöhemmin suomalaisten upseerien oma kerho. Nykyisin monien omistajanvaihdosten jälkeen Kasino on kaikille avoin parempi ravintola. Viimeisin, perinpohjainen entisöinti tehtiin vuonna 1996. Kasinon vieressä on vierasvenesatama. Sen huoltorakennuksessa on talviuimareiden pukuhuoneet ja saunatilat.

 
 
6ppruoholahden

Modernin Ruoholahden puistot

Entiselle satamatoimialueelle syntyi vuosina 1992–2002 palanen uutta Helsinkiä, joka ohi ajettaessa ei paljasta puistojaan. Ruoholahdessa […]
Sari
/ Add Comment